Kuoleman tuomio

En oo ollu nyt vähään aikaan siinä kunnossa, että olisin pystynyt kirjottamaan. Lotta sai lauantaina kymmenen päivää aikaa. Mä en oikeestaan pystyny kuuntelee sitä eläinlääkärii. Mä en siis oo ihan varma missä mennään. Ainaki sillä on munuais tulehdus. Siihen saatiin kuuri, mutta ei kuulemma pidä olla toiveikas. Ne arvot oli niin korkeel, ettei se voi johtuu pelkäst tulehduksest. Mä en oo oikein pystyny käsittää koko asiaa. Lottahan on täynnä elämää. Se nauttii elämästä. Se heiluttaa häntää ja haluaa leikkiä. Nytkin se tuo mulle lelua ja katsoo silmiin, kuin ihmetellen miksi kyyneleet? Koulussakin itkin. Mä en tee sitä juur koskaan, siis itke muiden nähden. Nyt se suru vaan on. Se on vielä niin epämääränen. Pikemminkin ahdistus. Se on viittana mun päällä, eikä sen alta pääse pois. Joskus voi olla sellanen kohta, että sieltä voi kurkistaa, mutta lopulta pohtii uskaltaako. En mä nauti täst surusta, mutta mun mielest on tärkee surra, ettei se jää käsittelemättä.

Mun pikkuveli kysy eilen äidiltä, et itkeeks siskoki. Isäpuoli oli jo itkeny, äiti yritti jaksaa, eikä pikkubroidi ymmärtäny. Sen mielestä oli vaan ärsyttävää ku kaikki itki. Teki mieli sanoo, et ymmärräks ettet enää koskaa tuu näkee Lottaa? Et se kuolee ja lakkaa olemasta. En mä tietenkää niin voinu sanoo, mut teki mieli. Kaiken kukkuraks mummi tuli kylään ja mietti jotain hemmetin ripsien pidennyksiä. Miten muut pystyy miettimään sellasta. Eikö tän pitäis pysäyttää koko maailma. Mun maailman ainakin. Matikan tunnilla piirtelin vihkon täyteen Lotan kuvia. Mä inhoon piirtämistä, yleensä kirjotan. Nyt kuitenkin sellasia sanoja ei vaan oo. Se tuska on liian iso.

Mutsi sano, et ihan hyvä vaa, ettei Lotta ehtiny olla meillä kauempaa. Et kuoli nyt, eikä sitten kun me ollaan ihan rakastuttu siihen. Mä oon jo rakastunu. Ja jos noin ajattelee ei kannattais koiraa ottaa ollenkaa. Ainahan ne joskus kuolee, parempi, että saa vietettyä hyvän ja pitkän elämän, vaikka se sattuiski omistajaan. Sen lisäks mulla on huono omatunto.

Miten me ei huomattu aikasemmin? Mä myös itkuni itkettyäni lähdin synttäreille. Mun piti saada muuta ajatteltavaa. Miten mä pystyin noin vaan unohtamaan? Oonko mä nyt paha ihminen?

Katson kuvaa valkomustaa
Sinun silmäsi on siinä vielä kirkkaat, täynnä elämää
Kuva on hieman heilahtanut
Liekö vauhtisi ollut silloin vielä liian nopeaa muulle maailmalle
Enkelini olet nyt ja katsot tuolta jostain meidän surua
Ehkä turvaat tietäni, ehkä toivot minun muistavan sinut hymyillen
Ehkä sinä kaipaat minua, mutta myös minun laillani tiedät, että näin parempi on
Kaipaus pohjaton, tuska viiltävä
Minä niin pelkään, mutten tiedä mitä
Minä olen niin turvaton, rakkaudeton, tarpeeton ilman sua

Minun tulee ikävä sinua, tiedän kuitenkin ettet haluaisi mennä
Kaipaatko sinäkin minua, itketkö sinäkin perääni?
Vai oliko helpotus mennä, päästää kaiken uneen sotkeutumaan
Minä kärsin kivussa pyörin, enkä siitä osaa irtautua
Tuska vain muistuttaa, että joskus oli asiat paremmin
Joskus olit vielä vierelläni
En ole aina tuntenut näin, joskus asiat oli paremmin
Sinä sait minut nauramaan, sinä olit s

e ainut joka sai minut koskaan uskomaan tulevaan
Vain sinä saat minut ikävään kuolemaan
En tiedä miten onnistun enää missään, miten pystyn enää nukahtamaan, saati heräämään
Sydämmestäni puuttuu jotakin, se on niin kylmä ja kipeä ilman sua
Nyt elät vain mielessäni, mutta muistan jokaisen piirteen, muistan kaiken sinusta
En päästä mitään unohtumaan
Muistan sen kuinka sinua rakastin
Parhaiten tiedän sen miten sinua nyt kaipaan ja perääsi itken
Minä katson valokuvaasi itkien
Olet siinä niin kauniina kuin sinut muistankin
niin ne sanoo, että näin on parempi
Että aika pystyisi vuotavat haavat korjaamaan
Että vielä joskus muistan sinut hymyillen, eikä kyyneleet murskaisi aina sydäntäni

Kahdeksan päivää... Tuntuu niin oudolta ku voi itkee toisen kuolemaa etukäteen.

Piiitkästä aikaa taas!

Jooh en myönnä mitään. Ei ole ainakaan blogi jäänyt tyhjän päälle! Syynä on ollut piitkä kone kielto, mutta nyt palataan taistelu asemiin. Voi voi,  olenko edes kertonut ihanasta Lotta vauvasta!? Siis viime viestissähän pohdin alkaisinko vihaamaan bokseria. Vastaus en. Lotta on toki ärsyttävä. Se on rikkonut jo tietokoneen, pissanut sohvan piloille, antaa märkiä pusuja kun en niitä halua ja hyppii vatsan päälle niin, että ilmat lähtee pihalle. Namu ja Hippu kuitenkin pärjäävät vauvan kanssa. Lotta on toki jo 7kk, mutta nyt tullaankin hankalaan aiheeseen, se on luultavasti sairas. Menemme eläinlääkäriin lauantaina ja saamme myöhemmin tietää pitäisikö monsteri söpöläinen lopettaa. Lotta lopettaa? Ei se ole mahdollista. Siitä on tullut osa perhettä. Kesällä kävi myös sellainen hassu juttu, että tulin uskoon. En mä ala teille silti jumalasta höpöttämään, mutta nyt mä olen alkanut kuitenkin miettii asiaa myös koirien kohdalla. Siis olisikohan Lotallakin suojelus enkeli? Minkä takia Lotan aika pitäisi olla näin lyhyt? Koirat eivät tee pahaa, ilman syytä. Lotta ei ole tehnyt mitään koskaan kellekkään. Eihän se ole reilua. Lotta on koko perheelle todella rakas. Se on suloinen ryppy otsa, jolla on karmiva alapurenta. Se kysyy aina ihmeissään teinkö minä jotain väärää, jos on tuhonnut koko talon maantasalle. Huoh, että se on ehtinytkin lyhyessä ajassa. Namukin sai kolme maailman suloisinta pentua. Cece syntyi ensimmäiseksi. Pieni harmaa narttu pentu. Seuraavaksi tuli Rotwis, musta uros pentu. Tuli aivan Namun pentu ajat mieleen. Viimeisenä tuli Poju, se oli kerman värinen. Pojulla oli kuitenkin huono yläpurenta ja kyömy selkä.Se onneksi sai hyvän kodin naapurin tyttären luota. Se saa asua maalla ja kulkea aikalailla vapaasti. Muut pennut lähtivät myös hyviin koteihin, vaikka Rotwiksella myöhemmin tuli silmään pieni ongelma.

Namun pennuista tulee kuvaa, kun saan kamerani vain käsiini. Namu ja Hippu on sopeutunut Lottaan oikeastaan yllättävän hyvin. Namu kyllä väistää kahelia, jos sellainen tilanne tulee, mutta Hippu pitää järjestyksen yllä. Eilen kolmikko innostuivat muta painiin ja minähän ne sotkut lopulta siivosin. Meillä kävi myös niin, että Lotta naukkasi ilmasta kärpäsen. Se hetken aikaa maisteli tätä kärpäs parkaa ja sylkäsi lopulta ulos suustaan. Kärpänen jatkoi lentoaan. Huumoria pennun kanssa tarvitaan aina. Kun tulet kotiin ja näet kaiken olevan ihan sekaisin ja pissassa, pärjää siinä yleensä vain huumorin avulla. Lotalle ei voi myöskään suuttua. Se on vain pentu, joka vasta opettelee asioita. On niinkin käynyt, että oven avatessaan on ihminen paennut naapuriin (kyse ei ole toki minusta), mutta pääasiassa olemme jaksaneet Lottaa hyvin. Tuo se myös valtavasti iloa elämään, niin kuin pennut yleensäkkin. Se on hellyyttävä ja rakastettava otus, vaikka Hippu ja Namu on toista mieltä.... Lotta on todella viisas pentu. Se osaa antaa käskystä halin, taikka pusun, mutta myös istuu, käy maate, etsii mitä sitten on piilottanutkin, se osaa päästää käskystä irti ja menee jopa pissalle jos pyytää nätisti (oikeassa paikassa on vielä hakemista...)

Kävin monesti Hipun kanssa Blidurin luona tallilla. Ei Hippu hevoseen niin perustanut, mutta niitä kissoja se silmäili. Lopulta se päätyi nukkumaan yhden kanssa samaan koppiin. Koirissa on monia puolia, kun hieman pintaa raaputtaa. Hippu kulki tallilla ilman ongelmaa vapaana ja sai paljon huomiota. Nyt tallipaikkaa on veihdettu ja ikävä kyllä koiria ei saa enää mukaan ottaa. Se on harmi, sillä Hippu nautti vapaa päivistään. Se myös nautti lannasta, mutta se onkin ihan toinen asia.

Blidur, islanninhevonen

Lotta vauva tullessaan meille