Suru ilon keskellä

ihminen tarvitsee koiran
joka on kuin ihmisen mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona eikä karkaa

koira ansaitsee ihmisen
jolla on vähän koiran mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona eikä karkaa

tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat
muistaakseni hyvät
pysyäkseni uteliaana
oppiakseni olemaan koirani paras ystävä

sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman

tarvitsen sinäkin koiran
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä
muutttunut itsekin moneksi
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä

mihin minä koiriani tarvitsen?
en vartioimaan rikkauksia,
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä

Kirjoittaja tuntematon

Kyllä se Lotan lähtö on jättänyt kok perheelle sydämeen tyhjän paikan. Ei se kaipuu hellitä itkujen, naurujen, muistojen kautta, taikka turhien yritysten unohtaa koko koira. Hetkittäin on jo parempi. Silloin kun on jotain tekemistä mihin aivojen on pakko keskittyä koko teholla. Mutta jos tulee tauko, jolloin aivoilla ei ole työtä eksyn aina miettimään millaista elämä olisi ollut Lotan kanssa. Asiat mitkä eivät mitenkään edes liity koiriin, saati Lottaan saa kyyneleet silmiin. Kunnalisvaalitkin esimerkiksi sai minut pohtimaan Lottaa. On tullut leffatkin todettua olevan jossain määrin totta. Tälläisen menetyksen, itkun ja surun keskellä perheemme pystyy tiivistymään. Se suru on yhteinen ja se on helpompi kantaa kun sitä muillekkin jakaa.

Jokainen kuitenkin suree omalla tyylillään. Ellei sitä itse koe ja näe, ei voi ymmärtää kuinka vaikeaa on katsoa toisten surua, kestää oma suru ja yrittää selittää ulkopuolisille missä ollaan menossa. Menettäminen siis tuo surun lisäksi muita tunteita. Yllättävää kuinka aluksi pelkäsin, että muserrun tuskan alle. Seuraava tunne oli aito suru. Pohdin kuitenkin koko ajan, että entä jos olisimme ottaneetkin jonkun toisen bokserin kuin Lotan. Olisimme ottaneet terveen pennun ja olisimme saaneet pitää sitä sylissä vieläkin. Kotiin mennessä kun vastassa on Hippu ja Namu, muttei Lottaa on aina rankka paikka. Joka kerta kun sen oven avaa tietää mitä odottaa, muttei ole siltikään siihen valmis. En minä siltikään haluaisi, että Lotan tilalle olisi tullut toinen pentu. Lotta oli ihana, ainutlaatuinen ja se on edelleen sydämessämme. Jos se ei olisi tullut sitä hetkeä meidän kanssa, elämästä olisi monta hauskaa juttua jäänyt kokematta, olisi jäänyt asioita oppimatta, jotka Lotta minulle opetti. Vaikka sanotaan, ettei asioita joita ei ole saanut pysty myöskään kaivata oli Lotta kuitenkin vastaus perheemme murheisiin. Minun rankan sairastumisjakson päätteeksi piti saada piristystä, joku innoite mikä auttaisi jaksamaan. Lotta auttoi perhettämme palaamaan takaisin arkeen.

Suren kuitenkin nyt myös ilon keskellä. Mehän iloitsemme uudesta tulevasta perheen jäsenestä.

Joku noista pienistä on meidän tuleva rakas perheen jäsenemme!

Kyynel silmässä, muistot sydämessä

Mua alko tosiaan itkettää. Mä oon koko päivän ettiny hienoa muistorunoa Lotalle. Hyviä vaihtoehtoja on niin monia. Omin sanoin se on kuitenkin paras. Ei sen tartte rimmata, eikä olla sellanen, että jokanen alkaa itkemään sen kuultuaan. Kuha se sisäistää sen kaiken rakkauden mitä mun sisässä on. Mua itketti aivan kamalasti ku jostakin keskustelusta luin, ettei eläintä kuulu surra. Samainen henkilö myös tunnusti omistavansa koiria. Ihmisen pitää olla mielestäni aika tunteeton, ellei saa edes pientä ripausta sitä oloa kuin mitä minä saan nähdessäni onnellisen koiran. Onnellinen koira on jotakin niin vilpitöntä, pyytetöntä rakkautta. Sen aitouteen ei ihmiset ole varmasti koskaan yltäneet. Ei koira osaa esittää rakkautta. Rakkaus vain asuu koirassa ja sille on luontaista rakastaa niin täydestä sydämestään. Minä haluaisin oppia sen. Jo mielestäni halu pyrkiä siihen on harvinaista. Joitakin ihmisiä ei vain kiinnosta.

Kresid Dia Damita. Lotta rakas pikkuinen. Ei me olla heti Lottaa korvaamassa, eikä sitä pysty edes korvata. Me kuitenkin tarvitaan bokseri, sillä sen elämän iloa meijän perheeseen tarvitaan. Niinpä nyt viikonloppuna pitäisi yksi pentue syntyä, josta tarkoitus olisi pentu varata. http://www.ariodantes.net/pentuja.htm

Bokseri on rotuna on ihan mahtava. Se on niin energinen, tuohukas ja pentumainen läpi elämänsä. Se ei ole äksyilevä ja kärttyinen kuten Hippu, tai pelokas kuten Namu. Bokseri on niin ihana. Se on niin vauvamainen varrattuna muihin rotuihin jotka olen tavannut. Kuitenkin unelmani on saada joskus kun tilaa ja aikaa on riittävästi, niin rotwis, dobberi ja amerikanpitbullterrieri. Sitten ku taitoakin on :)