Luovuttajat

Huh. Ehdinpä säikähtää. Mä en ymmärrä Namua yhtään. Se toimii niin hyvin kotona ja mä voin olla varma, et se toimii myös muualla. Kuitenki kun auto ja koira tuli vastaan ja Namu oli vapaana. Namu säikähti koiraa, kun en ehtinyt väliin. Toisin kuin Hippu, Namu ei hyökkää kimppuun. Namu juoksee pakoon. Koirallahan on kaksi hengissä selviämis viettiä: hyökkäys, tai pako. Namu juoksi pakoon, muttei minusta liian kauaksi. Sain sen takasin luokse ja tien viereen, että auto pääsisi ohi. Ei siinä kuitenkaan kaikki, taas Namu säikähti ja juoksi taas kauemmas. Koiran jäädessä leikkimään Pepin kanssa Namu ei uskaltanut tulla luokse. Se onneksi odotti koiran lähtöä ja tuli sitten luokse. En ymmärrä, samanlaisia tilanteita on ollut useita. Ei toiset koirat, autot, ihmiset ole onglema. Oliko kyse siitä, että alue oli vieras? Siihen en varmaan koskaan saa vastausta. Täälläkin meno on alkanut olla ihan älytöntä. Hippu ja Namu on vinkumassa koko aika, kun Pepi puolustaa itseään. Ensin ne käy päälle, mutta Pepin vastaessa alkaa valitus. En minä väittänyt tämän olevan helppoa, mutta helpompaa. Hippu ja  Namu ei tunnu oppivan virheistään.

On vaikea koiran omistajana hyväksyä se, että murina kuuluu koirien välien selvittelyyn. On vaikea todeta, etten ehtinyt taaskaan puuttua tilanteeseen ajoissa. Kaikista vaikeinta on hyväksyä se, että teen niin paljon virheitä. En ole edes niin hyvä kuin luulin. Minulla on todisteita koirien ja minun kyvyistä. Olenko liian itsevarma ja siksi kaikki menee pieleen...? Aika masentunut fiilis totta puhuen. Tekisi mieli vain luovuttaa. En ole tarpeeksi taitava.

Rakkautta ilmassa

Oli aikamoinen helpotus eilen illalla. Ensinnäkin eläinlääkäri sano Hipun "pallojen" olevan ihan vain rasvaa, mutta niitä pitää seurata. Jos ne tulevat kipeiksi, Hippu alkaa oksentelemaan, tai muuttumaan muuten pitää tulla näyttämään uudestaan. Kyseessä saattaa olla tyrä ja jos "reikä" suurentuu saattaa suolet tulla tyrästä ulos. Toiseksi Hipun polvet kantavat vielä, mutta ne tulevat olemaan huonona jossakin vaiheessa. Kolmanneksi olen nyt koirien kanssa iskällä. Harmittaa, ettei kamera tullut mukaan. Kaikki meni niin hyvin, ettei uskoisi. Namu arasteli, oikei arastelee vieläkin. Hippu heilutti vaan häntää ja oli heti kuin kotonaan. Ei yhtää mitään rutinaa Pepille.Vieraskoreus lähti jossakin vaiheessa ja Hippu alkoi omimaan ruokia ja ihmisiä, mutta yritän isän kanssa puuttua peliin. Namu oli heti sujut koko talon kanssa kun sai syödä Pepin luun. Laitoin Hipun ja Namun ruuat esille, mutta silti kaikki kolme koiraa syö Pepin ruokia. Ihan ihme touhua. Ette tiedäkkään kuinka helpottunut ja onnellinen olen! Yöllä kun oli hiljasta ja hesari tuli, tai ihmiset liikkui käytävillä (asumme kerrostalossa) alkoi hirveä räkytys. Itse olen ne opettanut vastaamaan ääniin, mutta nyt se ei oikein toimi.

Lenkillä Namu oli yllättävän hienosti, vaikka päästin sen vapaaksi vieraalla alueella. En pyytänyt paljoa, koska tiedän koiran rajat. Uusi paikka varmasti houkuttaa, eikä käskyni kiinnosta niin paljoa. Nyt Hippu on vallannut sohvan. Tuntuu, että se nauttii kun huomaa saavansa kiusata toisia. Hippu yritti saada Namua leikkimään ja jahtasi koira parkaa ympäri asuntoa. Namu on tyytyväinen niin kauan kun saa olla rauhassa, tai luonani. Pepi ei oikein tiedä miten päin olisi kun Hippu tuntuu olevan joka puolella. Iso koira verrattuna Hippuun ja Namuun on ihan lapanen. Sen pitäisi olla toisin päin, ollaanhan me Pepin reviirillä! Minulla ei oikeastaan ole kokemusta tälläisestä, joten toimin pelkkien arvausten varassa. Yritän puuttua tilanteisiin missä Pepiä alistetaan ja toimin kuin Pepi olisi koirien johtaja. Hippu ärsyyntyy jos se ohitetaan, se on sellainen omaa napaa tuijottaja.

Hippu ja Namu on elämäni pieni auringon paiste ja minusta on tärkeää, että isänikin näkee kuinka paljon niitä oikeasti rakastan.