Muisteluja ja kuvia

Tälläisiä, vanhoja tekstejä koirista :)

Meilla voi olla paljon kaikkea, mutta sillä ei ole silti arvoa.
Me voimme sanoa sanoja, jotka ei ole totta.
Ihmiset voivat olla kiittämättömiä, mutta kukaan ei välitä.
Sinä voit olla kaunis, mutta kukaan ei katso.
Te voitte vihata, mutta ette siltikään osaa rakastaa.
Minä voin kuitenkin vain todeta, että sinä olet asia mikä ei muutu. Sinä olet se joka vei sydämmeni, eikä anna sitä takaisin. Onneksi
Ne muut voivat olla mitä on, mutta minä tiedän. Me olemme pari, mitä kukaan tai mikään ei tuhoa.


Kuka tahansa voi väittää rakastavansa sinua, mutta onko se totta
Mikä tahansa voi kiiinnostaa, mutta se rakkain on olemassa aina
Koska tahansa voi rakastaa, kunhan vain halua löytyy
Missä tahansa on rakkautta, kunhan etsii
Milloin tahansa voi luvata, mutta sen pitäminen on vaikeampaa
Mitä tahansa pystyy rakastamaan, jos vain haluat

Ja minä rakastan sinua


Sohvalla, mua vasta päätä istuu tumma koira.
Se itkee suruaan
Se haluaisi olla lähempänä minua.
Minä.itken sille takaisin, minun on niin ikävä sitä.
Tuijotamme toisiamme, tajuamme täydellisesti toisiamme.
Tämä johtuu siitä, että välissämme on rakkaus, maailman suurin ja tärkein tunne.


Rakkaus on surua, menetystä, itkua, huolta, itkua, vihaa, katkeruutta
Rakkaus on lapsellista, työlästä ja klisee
Rakkaus joko elää tai kuolee
Rakkaus on salaisuuksia, historiaa, tulevaisuutta
Rakkaus on asia jota moni epäilee
Sinä olet minun elämäni rakkaus josta en luovu
Sinä olet rakkauteni joka saa kaiken näyttämään, tuoksumaan, maistumaan ja tuntumaan ihanalta
Rakkaus on käsite jota voi vain rakastaa ♥


Jos joku sanoisi, että voisin elää ilman häntä
Hymyilisin
Jos joku sanoisi, etten voi rakastaa häntä
Hymyilisin
Jos joku sanoisi, etten voi asettaa häntä itseni edelle
Hymyilisin
Koska minä tiedän totuuden, aurinkoni ♥

Rakkautta ikuisuuksiin

Akon - Beautiful

Namu sitä ja Namu tätä. Namun silmät ja korvat. Namun luonne ja energia. Haluan kaiken muistiin. Sitten ku aika jättää, en halua unohtaa. Tuon koiran haluan pitää sydämmessäni aina. Tiedän näiden kahden jälkeen tulevan uusia koiria, mutten usko voivani rakastaa niitä yhtä paljon. Ei minussa voi olla niin paljon rakkautta. Olen jo miettinyt sitäkin miten voin rakastaa edes näitä näin paljon. Rakkaus tuntuu silti vain kasvavan, syvenemän. Tiedän tarkalleen kuinka Namun turkki laskeutuu märkänä, miltä tuntuu pieni tassu omaa kättä vasten. Miten koiran silmät vaihtelevat väriä eri valoissa. Muistan kaiken. Tunnistan Namun äänen, tassujen sipsutuksen, heikon vikinän muiden koirien joukosta. Pystyn vain vilkaisulla selvittämään mitä Namu miettii. Kuulen heti sen haukunnan eri tasot. Tunnistan sen kosketuksen muiden kosketuksesta. Tiedän kuinka monta viiksi karvaa sillä on, osaan sanoa tarkalleen kuinka vanha Namu on. Tuntuu, että tiedän siitä kaiken, mutten siltikään tarpeeksi. Haluan lisää. Minua pelottaa, että joskus en enää näe rakasta koiraani. Joskus vanhuuden höperönä unohdan kuinka pehmeä sen turkki on, miltä tuntui lämmin pieni koira sylissä ja miten pieni koira hengitti rauhallisesti ja syvään. Jos unohdankin? Entä jos en osaa päästää irti kun on sen aika? Kuinka näin rakkaasta päästään yli? Tuntuu kuoleman pelon vallanneen. Enkä edes pelkää omasta puolestani vaan Hipun. Kun tiedän sen ajan olevan yhä lähempänä, tulee pelko Namunkin menettämisestä. Tuskin edes selviän Hipusta,  jos edes selviän niin sitten vielä sitäkin rakkaammasta...

On kylmää sanoa, että rakastan Namua enemmän. Luulen sen kuitenkin perustuvan siihen, että olen itse kasvattanut Namun, tiedän Namun tarvitsevan juuri minut, sen valinneen juuri minut. Hippu enemmänkin on jokaisen koira kuten aikaisemmin sanoin. Siihen ei vain pysty silloin rakastumaan yhtä syvästi, vaikka rakas sekin on. En kuitenkaan pysty kuvittelemaan, että koskaan, ikinä, tulisi oikeasti se aika kun olisi aika hyvästellä toinen, saati molemmat. Vastahan ne tuli meille? Vastahan sain pitää niitä ensimmäistä kertaa sylissä. Miten aika voi mennä näin nopeasti. Eniten hirvittää kun Namullakin on ne omat pennut. Minun pienellä vauvallani! Hippukin on jo mummo... Ja toisaalta miten ylpeä olenkaan niistä! Mitä kaikkea ne on jo saavuttaneet. Namukin sai yhden todella harvinaisen värisen pennun, se on rohkaistunut ja oppinut paljon uusia temppuja. Hippu on rauhoittunut, ollut avuksi kennelissä monella eri tavoin ja opettanut minulle niin paljon. En voi pyytää niiltä enempää, en halua niiltä enempää. Kunhan ne vielä tulisi syliini, antaisi märän pusun ja helpottaisi oloani yhdellä pienellä vilkaisulla. Kunpa joku voisi luvata, ettei ne kuole koskaan.

Minun pienet elämät, elämäni pelastus rengas, elämäni tähdet, rakkaudet ja ne ainoat jotka jaksavat minua aina. Ne on antaneet paljon, kunpa minä voisin antaa niille yhtä paljon. Hipulle olen luvannut, ettei lääkitykseen tai leikkauksiin lähdetä. Se saa viettää normaalia elämäänsä niin kauan kuin annetaan ja sitten tulee aika päästää irti. Aina koiran ottaessa pitää muistaa myös lähdön tulevan. Koirat eivät ole vauvoja, ne eivät ole siinä vieressä loppuun asti. Hippu ja Namu on kuitenkin sydämessäni loppuun asti, tulevat elämään mielessäni. Eikä ne ole koskettaneet pelkästään minua. Koko perheemme on kiintynyt niihin, jopa isovanhemmat on kiintyneet niihin. Tätini muistaa ne, kennelissä ne otetaan aina avo sylin vastaan. Jokainen koira on ihmeellinen, mutta Namu ja Hippu on minun pienet ihmeeni. Tulevat aina olemaan.

Koiran inhimillistäminen on kuitenkin väärin, ne eivät ole ihmisiä. Pitää muistaa pitää ne koirina, iästä, rodusta, tai sukupuolesta välittämättä. Onnellisia hetkiä teidän rakkaittenne kanssa :)

Harrastuksen kiusausta...?

Liikaa energiaa? Ihan liian monen suusta on jo päässyt. Joudun vain toteamaan, että on aika ottaa härkää sarvista ja etsiä oikeasti joku paikka/seura missä voisi Namun kanssa harrastaa. Ja mitä? Ja milloin? Voi kun tietäisikin. Tuntuu, ettei aika riitä. Ja nyt kun sitä miettii luultavasti oikea syy on se, etten luota Namuun tarpeeksi. Muiden koirien seurassa, uusia ihmisiä, uusia asioita. Erittäin huono yhdistelmä. Tosin onhan Namu edistynyt todella hyvin. Mikä estää, jos kertoisi Namun tilanteesta ja kysyä voiko se tulla? Sellaisestahan olen haaveillut. Harraste koirasta. Kaiken lisäksi Kannuksen opiskelu paikassa Namu olisi opetus koirani, edessä olisi paljon vaativampia tilanteita. Toisaalta säälin myös Hippua, sen kanssa olisi niin ihana harrastaa ja tehdä, mutta sen polvet eivät kestä sitä. Maailma osaa olla epäreilu...

Eilen harjoitukset meni todella hyvin, Namun kanssa ehdittiin mennä jopa pihalle. Se kulki hienosti ilman hihnaa, vaikka pysähtyminen kuten aina oli hieman haastavampi kuin liikkeelle lähtö. Tänään ohjelmassa on herkut. Koirat osaa antaa herkun pois käskystä, mutta nyt onkin minun harjoituksen paikka. Syödessä tulee kaksi pientä koiraa tärisemään jalkoihin ja anelevat yhtä suu palaa, on erittäin vaikea kääntää vain selkäänsä. Olen yrittänyt keksiä vaihtoehtoja. Kaikista paras on, että esim. herkku luu odottaa jossakin sitä, että olen syönyt ja annan luun koirille. Tietenkin vasta sitten, kun olen itse lopettanut aterioinin ja suoraan pöydästä ei saa antaa. Tärkeää on saada myös muut mukaan koulutukseen. Monet joilla ei ole koiraa, luulevat, ettei yksi herkku haittaa tee, mutta nyt poikkeus ei vahvista sääntöä. Itse kerron ohjeita ihmisille samalla, kun he riisuvat takkiaan. Namuun pätee sääntö "Älä katso, Älä koske." Hippua taas ei saa nostella syliin. Jos vieraat aikovat syödä meille kerron tietenkin säännöt siihenkin. Koirista ei saa välittää, eikä herkkuja. Kuulostaa helpolta, mutta Namulla on tapana vaatia huomiota. Pentuna kun sai aina minulta makupaloja pöydästä. Yksi tapa on vinkuminen, tai jalkani raapiminen. Jos käytös häiritsee saa koira tietenkin rangaistuksen. Meillä on tapana komentaa koirat keittiön kynnyksen yli ja ne saavat ylittää sen vasta luvan saatuaan. Tässäkin harjoitus tekee mestarin.

Komentaessa koirat kynnyksen toiselle puolelle on tärkeää olla kantamatta ne sinne. Koirien pitää tehdä se tietoisesti ja itse kannatan niiden tomeraa komennusta kynnyksen yli. Saatan piirtää sormella kynnyksen yli vielä oman "rajan", jotta koirat tietävät mitä niiltä pyydetään. Saan koirat kynnyksen yli valtaamalla henkisesti tilan. Koirat näkee kun vaadin omaa tilaa enemmän ja jos kuten minä halutaan vielä varmistus, että koira ymmärtää toistan käskyä kunnes ne tottelee ja siirtyy kynnyksen toiselle puolelle.

Tänään ei taida olla muuta. Kävimme tosin kävelemässä, Namu kulki hienosti rattaissa ja sain paljon hyviä kuvia kun Hippu juoksenteli sinne tänne. Hippu onkin oikea sekopää :D

Auringon paistetta ja lunta

Tästä se lähtee. Ensimmäinen blogi merkintä nimittäin.

Minä olen siis Kitty, mutta eipä sillä ole oikeastaan väliä. Tämän blogin tähdet on koirani Hippu ja Namu. Molemmat on oikeat persoonat. Namun menneisyyttä en juurikaan tiedä, se tuli pienenä pentuna syliini ja oli selvästi valinnut minut. Se kaivautui taskuni pohjalle ja kulki mukanani kaikkialle. En silti olisi halunnut sitä omaksi koiraksi. Namu oli kaikkea muuta kuin unelmieni koira. Halusin ison, vahvan ja komean dobberin. Namu oli pieni, heikko ja arka chihu. Namu pelkäsi ja pelkää edelleen kaikkea ja kaikkia. Oli suuri työ saada Namu luottamaan edes itseeni ja vaikka aluksi kielsin sen, olin rakastunut koiraan tällä kivikkoisella tiellä. Nykyään Namu on pelkästään minun koirani. Olemme kuin paita ja peppu. Se on ehkä tyhmemmän puoleinen sylivauva, jolla löytyy huonoja puoleja enemmän kuin minulta sormia. Namu kuitenkin on aivan fantastinen. Se yrittää aina parhaansa, ehdoitta. Se saattaa kohdata pelkonsa pelkästään sen voimalla, että olen sen rinnalla. Minua Namu on myös auttanut. Se pelasti minut masennuksen ja itsemurhan partaalta, se auttoi sosiaallisten tilantenden pelkojen voittamisessa, koira saa minut valitsemaan terveellisimmät ratkasut ja tekemään asioita. Namu on elämäni tähti.

Hippu on Namun vastakohta. Meille se tuli 1-vuotiaana. Koiran luonne on niin sosiaallinen kuin voi vain olla. Toisin kuin Namu, Hippu ei niin innokkaasti änke syliin, mutta rapsutuksia se haluaa. Se istuu jokaisen syliin ja käy tervehtimässä jokaista. Hippu on kuitenkin tyypillinen seurakoira. Se ei halua miellyttää ja tehdä asioita. Niinpä Hippu onkin enemmän äitini koira, vaikken siitä ikinä tule luopumaan. Hipun huono puoli on kuitenkin kimakka haukku joka kuuluu aivan liian usein. Hippu ei oikein tule toimeen muiden koirien kanssa ja minä tulen jatkossa kertomaan pari koiran koulutus vinkkiä. Itse rakastan koirien koulutusta. En ole tietenkään ammattilainen, mutta ainakin omat koirat pysyy hallinnassa. Olen myös ollut aivan pienestä pitäen oppimassa todella isossa kennelissä, jossa nyt hoidan ongelma tapaukset. Luulisin siis olevani sen verran taitava, että voin tietojani jakaa muillekkin.

Parhaan ystäväni ja minun haaveeni olisi päästä opiskelemaan kahden vuoden päästä Kannukseen eläintenhoitajaksi. Suuri toiveeme on oman "koira talon" perustaminen, missä voisimme auttaa hylättyjä ja muuten vain apua kaipaavia koiria.

Tänään ei ole ohjelmassa mitään erikoista. Ulkona on kylmä, vaikkakin aurinko paistaa. Namu ei ole ulko koira kylmällä säällä, taas yksi asia joka yhdistää meitä. Hippuhan kulkisi ulkona säällä kuin säällä, mutta tänään harjoittelemme vain kotona. Yksi uusin temppu on luun etsiminen. Minusta on ihana nähdä kuinka innoissaan kaksikko tempusta on. Kerrankin ne ovat enemmän innoissaan jostakin uudesta tempusta kuin minä. En kuitenkaan harjoittele sitä tänään. Suunnitelmiini kuuluu hihnassa kävely harjoitus. Kyllähän 2- ja 4-vuotiaat koirat osaa jo hihnassa kulkea, mutta harjoitus tekee mestarin. Minulle on tärkeää olla varma kouluttaja, joka ei riskeeraa mitään. Niinpä aijon tehdä tänään vierellä kävelyä sisällä (huomioin tietenkin tilanteen ja ympäristön olevan erillainen kuin ulkona!). Namun kanssa saatamme harjoitella myös ilman hihnaa jos aikaa on tarpeeksi.

Vierellä kävelyyn käytän yleensä apuna esim. sählymailaa. Koiran saa hihnalla kulkemaan vierellä, muttei se tietenkään vetämistä estä. Niinpä sählymaila on toisessa kädessä, koiran edessä. Koira joutuu kulkemaan sen takana. Heti kun koira rentoutuu ja kävelee kunnolla, ilman että yrittää ohittaa mailaa kehun, leikin lelulla/annan namin. Tämä on yksinkertainen harjoitus, mutta taluttaminen on kaiken A ja O. Ilman koiran perus hallitsemista ei voi tehdä vaikeampiakaan asioita. Monet koirankouluttajat on sitä mieltä, että koirien pitäisi aina kulkea ihmisen takana, tai rinnalla. Itse annan tavallaan kiitokseksi koirien hetkellisesti kävellä edessä, leikkiä ja riehua. Namu kulkee usein vapaana joten kävely harjoitus on todella tärkeä. Koiraa ei saa päästää hihnasta ennen kuin sen hallitsee siinä.