perjantai 3. helmikuuta 2012

Sanot eletään nyt ja tässä

Ihme musa hiiri on mustaki tullu :D Laulujen sanat jää soimaan päähän ja todella usein kun niitä miettii kunnolla, on ensimmäinen ajatus "täähän kertoo ihan Hipusta ja Namusta!" Ja ruoka, muut eläimet, kirjat... Kaikessa, kaikesta... Hippu ja Namu täyttää pääni. Mun pää on koiria täynnä, ne on pakko mielteeni.

Tänään lenkillä heittelin huvikseen lunta ilmaan. Koirat ensin väistelivät niitä, mutta lopulta Namu alkoi pyydystämään lumipalloja. Se oli suloinen, lumipartansa kanssa ja kolmella jalalla juostessaan. Juoksin sen kanssa pitkin pihaa, Namu juoksenteli vapaana ja heilutti häntäänsä. Sen ilme kirkastui aina odottaessaan uutta lumipalloa. Halusin muistaa sen hetken. Se oli niitä harvinaisia hetkiä kun haluisin pysyä siinä hetkessä. Hippu riehaantui myös ja ohi kulkijat hymyilivät leveästi. Yksi mies sanoi, että on harvinaista nähdä sellaista iloa. En osannut vastata mitään. Se ilo on nimittäin sisälläni aina koirien seurassa. Voi kun voisin pakata ne laukkuun ja ottaa ne mukaan kaikkialle. Jos olen niistä puolikin tuntia erossa mieleni valtaa ahdistus. Olen luvannut pitää koirat suojassa kaikelta pahalta, haluan pitää lupaukseni. Entä jos tapahtuu jtn kun olen poissa?

Pysykää tekin loppuun asti yhdessä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti