Huh. Ehdinpä säikähtää. Mä en ymmärrä Namua yhtään. Se toimii niin hyvin kotona ja mä voin olla varma, et se toimii myös muualla. Kuitenki kun auto ja koira tuli vastaan ja Namu oli vapaana. Namu säikähti koiraa, kun en ehtinyt väliin. Toisin kuin Hippu, Namu ei hyökkää kimppuun. Namu juoksee pakoon. Koirallahan on kaksi hengissä selviämis viettiä: hyökkäys, tai pako. Namu juoksi pakoon, muttei minusta liian kauaksi. Sain sen takasin luokse ja tien viereen, että auto pääsisi ohi. Ei siinä kuitenkaan kaikki, taas Namu säikähti ja juoksi taas kauemmas. Koiran jäädessä leikkimään Pepin kanssa Namu ei uskaltanut tulla luokse. Se onneksi odotti koiran lähtöä ja tuli sitten luokse. En ymmärrä, samanlaisia tilanteita on ollut useita. Ei toiset koirat, autot, ihmiset ole onglema. Oliko kyse siitä, että alue oli vieras? Siihen en varmaan koskaan saa vastausta. Täälläkin meno on alkanut olla ihan älytöntä. Hippu ja Namu on vinkumassa koko aika, kun Pepi puolustaa itseään. Ensin ne käy päälle, mutta Pepin vastaessa alkaa valitus. En minä väittänyt tämän olevan helppoa, mutta helpompaa. Hippu ja Namu ei tunnu oppivan virheistään.
On vaikea koiran omistajana hyväksyä se, että murina kuuluu koirien välien selvittelyyn. On vaikea todeta, etten ehtinyt taaskaan puuttua tilanteeseen ajoissa. Kaikista vaikeinta on hyväksyä se, että teen niin paljon virheitä. En ole edes niin hyvä kuin luulin. Minulla on todisteita koirien ja minun kyvyistä. Olenko liian itsevarma ja siksi kaikki menee pieleen...? Aika masentunut fiilis totta puhuen. Tekisi mieli vain luovuttaa. En ole tarpeeksi taitava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti